tiistai 7. kesäkuuta 2016

Muistoja Mallorcalta


Viime viikolla teimme ensimmäisen ulkomaanmatkan Kosmon kanssa. Matka oli myös ensimmäinen pakettimatkamme Joonan kanssa. Tottuneina omatoimimatkailijoina Tjäreborgin pakettimatka Mallorcalle tuntui jopa vähän nolostuttavalta vaihtoehdolta. Nyt kuitenkin kaipasimme idioottivarmaa ja mahdollisimman helppoa matkaa, jonka tarkoituksena olisi vain ja ainoastaan rentoutua - yksivuotiaan ehdoilla.


Matkamme alkoi junamatkalla Tampereelta Tikkurilaan ja siitä metrolla Helsinki-Vantaalle. Kosmon oli tarkoitus nukkua jokapäiväiset parin tunnin päiväunensa junassa, mutta unta riittikin vain puoleksi tunniksi. Tässä vaiheessa alkoi vähän kuumottaa, miten illan neljän tunnin lento tulisi sujumaan. Kosmo kuitenkin yllätti meidät täysin olemalla hyväntuulinen pieni matkamies. Ensimmäisen tunnin lentokoneessa Kosmo tutkaili turvallisuusohjeita ja ojenteli oksennuspusseja kanssamatkustajille. Loppumatkan Kosmo nukkui ja laskun aikana söi päivällisen, eikä korviin näyttänyt sattuvan mitenkään pahemmin. Perille päästyämme edessä oli vielä tunnin bussimatka hotellille, minkä ajan Kosmo höpötteli iloisesti. Nukkumaan käytiin yhden aikaan yöllä, eikä päivän aikana oltu koettu yhtään itkupotkuraivaria. Reipas Kosmopoliitti!


Matkamme kohdistui Mallorcan Alcudiaan ja hotelliksi valikoitui Viva Tropic All Inclusive -paketilla. Hotellin valintaan vaikutti suuresti paikan perhemyönteisyys sekä etukäteen selvittämämme hotellin ravintoloiden menut, jotka vaikuttivat varsin kasvissyöjäystävällisiltä.


All Inclusivessa syötiinkin päivittäin aamupalat, lounaat ja illalliset vaikka välillä poikkesimme myös muihinkin Alcudian alueen ravintoloihin. Kosmolle meillä oli varattuna purkkiruoat mukaan. Kosmo on minun tapaani kasvissyöjä, mutta syö myös kalaa. Emme uskaltaneet luottaa, että Kosmo saisi tarpeeksi monipuolista ruokaa buffetista ja paikallisissa ruokakaupoissa vauvanruoat olivat myös varsin lihapainotteisia. Omien eväidensä lisäksi Kosmo sai toki napostella myös buffetin antimia: makaronia, hedelmiä ja sen sellaista.


Illallisbuffetissa oli päivittäin vaihtuva teema, tässä näytillä erään illan tarjontaa, tapaksia.


Jälkiruokiakin oli tarjolla varsin kiitettävästi ja niitä tuli tuhottua minun toimestani joka päivä heti aamupalalta lähtien. Örp.


Heti ensimmäisenä päivänä lähdimme tutustumaan lastenaltaaseen. Tämä olikin ensimmäinen uintikerta Kosmolle, joka on tähän asti tottunut läpsyttelemään vain kylpyammeessa.


Lastenaltaan vesi oli varsinkin aamulla hyisen kylmää, mutta Kosmo rakasti räpiköimistä. Lähes joka kerta kaverin sai kantaa huudon kanssa suihkuun.


Parin sadan metrin päässä sijaitsi myös Port d'Alcudian uimaranta, jonne menimme muutamina päivinä nauttimaan auringosta.



Rannan hiekka oli täydellistä hiekkakakkujen tekemiseen. (Kuvan luomus ei ole meidän tekemämme...)




Kympillä sai vuokrattua kahdelle hengelle rantatuolit. Minä otin aurinkoa samalla kun pojat tekivät hiekkakakkuja varjon alla.


Ranta oli ihanteellinen juurikin lapsille, sillä se oli hitaasti syvenevä ja vesi mukavan lämmintä.




Rannan kupeessa on myös satama-alue, lukuisia ravintoloita ja kauppoja.



Eräänä iltana poikkesimme New Cacao -ravintolaan illalliselle. Ravintoloissa tilasimme Kosmolle usein leipää mutusteltavaksi omien eväiden lisäksi. Tarjoilijat niin hotellillamme kuin muissakin ravintoloissa olivat poikkeuksetta todella lapsirakkaita. Kosmo oppi viikon aikana, että tarjoilijoilta irtoaa ihanimmat lepertelyt, kun vähän väläyttää hymyä.


Päivät kuluivat Kosmon rytmissä. Aamupalan jälkeen käytiin porukalla uimassa, päiväunien aikaan vuorottelimme Joonan kanssa vahtivuoroja niin, että kumpikin pääsi hetkeksi olemaan ihan itsekseen esimerkiksi vain aikuisille suunnatulla uima-altaalla tai vaikka oluttuopin ääressä hyvän kirjan kanssa. Iltapäivällä teimme retkiä rannalle, jonka jälkeen nautimme yhdessä illallista.


Välillä torkuimme yhdessä, ihanan leppoista elämää.


Hotellin alueella oli kiva leikkipuisto, mikä oli hyvä vaihtoehto jatkuvalle uimiselle.


Jos Kosmolta kysyttäisiin, parasta koko matkassa oli tämä hotellin pihassa oleva paloauto. Sillä piti päästä ajelemaan noin viisitoista kertaa päivässä.


Flipperiä piti myös pelata siinä ajelemisen lomassa...


Myös satama-alueen autot piti testata useampaan kertaan.


Ilta-auringossa oli mukava viettää aikaa myös hotellin viheralueella...


keinuen...


tutkimusretkeillen...

...ja palloa potkien.


Viikon matkamme Mallorcalle oli juuri niin rentouttava kuin toivoimmekin. Miinuksiakin olisi valitettavasti annettavana. Varatessamme matkaa Tjäreborgin kautta huomasimme, että paluulentomme on yhdeksältä illalla ja huoneiden luovutus jo puolenpäivän maissa. Pitkä päivä ilman minkäänlaista tukikohtaa tai rauhallista paikkaa Kosmon päiväunille tuntui sellaiselta säädöltä, että yritimme selvittää myöhäisemmän check-outin mahdollisuutta jo matkaa varatessamme. Tuolloin meille ilmoitettiin, että tätä kannattaa tiedustella sitten paikan päällä itse hotellilta. Näin teimmekin heti ensimmäisinä päivinä, mutta hotellilta pyysivät palaamaan asiaan päivää ennen lähtöä. Kun sitten menimme jälleen kerran kysymään myöhäisempää check-outia, meille vain todettiin, ettei se ollut mahdollista. Tuntui turhauttavalta, että kaikista yrityksistämme huolimatta tuota ei saatu järjestymään. Vietimme siis viimeisen päivän rannalla 27 asteen paahteessa norkoillen, Kosmon nukkuessa taas vain puolen tunnin torkut matkarattaissaan.

Olimme myös varanneet Tjäreborgin oman bussikuljetuksen hotellilta lentokentälle. Tuo kuljetuksen aikataulu oli vedetty niin tiukkaan, että saapuessamme lentokentälle check-iniin oli 40 minuutin jonot ja lopulta saimme edetä puolijuoksua koneeseen. Aikaisemmin tuo ei olisi ollut suurikaan ongelma, mutta pienen matkalaisen kanssa tällaiset pienet vastoinkäymiset ovat todella inhottavia, sillä ne vaikuttavat kaikkien fiiliksiin. Onneksi Kosmo oli kuitenkin kaikesta huolimatta hyvällä tuulella ja nukkuikin koko paluulennon tyytyväisenä.

Kaikenlaisia päiväretkiä olisi matkanjärjestäjän kautta ollut mahdollista varata, mutta sellaisia emme nyt kaivanneet. Parasta olivat rennot aikataulut ja ihan pienet, mutta Kosmolle uudet asiat, jotka saimme nyt kokea yhdessä. Tämä matka meni niin hyvin, että väkisinkin alkaa jo haaveilla uudesta seikkailusta ehkä jopa jonnekin kauemmas...