sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mökillä


Tänä kesänä Joonalla oli ruhtinaallinen kuuden viikon kesäloma. Viime vuodelta kesälomia oli jäänyt käyttämättä, kun raskauspahoinvointini vuoksi emme oikein pystyneet tekemään mitään. Kesäloma sijoittui nyt ihan loppukesälle, mikä osoittautuikin ilmojen puolesta hyväksi ratkaisuksi.


Suurimman osan kesälomasta vietimme Tampereella yhtä Pietarsaaren reissua lukuunottamatta, mutta viimeisen kesälomaviikon halusimme viettää rauhassa kauempana kaupungin vilinästä.


Koska lähipiiristä ei mökkejä löydy, vuokrasimme sellaisen netin kautta. Mökki sijaitsi Virroilla ja näin upeat näkymät avautuivat eteemme heti kun pääsimme perille.


Meillä ei ole autoa, mutta onneksi minun vanhempani ovat maailman parhaimpia tyyppejä ja kuskasivat meidät ja kuusi säkillistä ruokaa paikan päälle. He viettivät kanssamme ensimmäisen illan.


Kosmo tutustui mökkiin ottamalla heti ensitöikseen päikkärit. Tässä juuri heränneenä ihmetellään, missäs sitä oikein ollaankaan.


Jo ensimmäisenä iltana mieli rentoutui, kun istuskelimme mökin terassilla ilta-auringosta nauttien. Kosmo leikki leluillaan ja katseli välillä järvelle mietteliäänä. Ihan uusi kokemus kaupunkilaisvauvalle. :)


Vielä hetken tuntui kesältä, vaikka syksyn tulon pystyikin jo aistimaan.


Vaikka viikkoon osui sateisia ja kylmiäkin päiviä, riensimme ulos aina kun aurinko pilkahteli pilvien lomasta.



Mökin oma ranta kuhisi lentomuurahaisia aina ilta-auringon aikaan.


Näkymät mökin yläparvekkeelta.


Viikon päätteeksi vanhempani saapuivat viettämään kanssamme mökkikauden päättäjäisiä eli venetsialaisia. Grillasimme, saunoimme ja nautimme hämärtyvästä illasta. Vastarannalla paukuteltiin raketteja, me sytyttelimme lyhtyjä pihaan.


Auringonlaskut mökillä olivat omaa luokkaansa, joka puolella oli niin hiljaista.


Tähän oli hyvä päättää meidän rentouttava kesälomamme. Ensi vuonna tänne tullaan uudestaan!

1 kommentti:

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.