maanantai 28. huhtikuuta 2014

Rakkauskirjeitä

Varaston kevätsiivouksen yhteydessä löysin laatikoiden seasta vanhoja kirjeitä ja kortteja. Tähän kirjoitukseen olen kerännyt vuosien varrella säilyneiden korttien parhaimmistoa. Kesällä tulee kahdeksan vuotta siitä kun Tuija ja minä tapasimme toisemme. Vuosien varrella olen kyhännyt Tuijalle kortin jos toisenkin. Vanhoja kortteja selatessani tunsin pienen pistoksen sydämessäni, koska paperisiin rakkaudentunnustuksiin en ole viime vuosina panostanut enää samalla innolla kuin suhteemme alkuaikoina.


Joona <3 Tuija


Vuonna 2005 Pietarsaaresta Tampereelle muuttanut rokkityttö tykkäsi pääkalloista ja energiajuomasta. Pietarsaareen jäi perheen Väinö -papukaija. Väinö kuoli viime vuonna. RIP.


Hyvää syntymäpäivää kulta! <3



Kortin selkämys oli romanttisesti päällystetty röntgenkuvilla sisäelimistäni. :P


Ensimmäistä vuotta juhlistettiin myös sisäelimillä. <3 <3 <3


Koodattu viesti: mi.. ty.. su..



Toivotus kiinaksi.


Kääntöpuolella sama oli kirjoitettu englanniksi.


Parin vuoden takainen onnittelukortti


Tuijan taidonnäytteitä. Tuija on tehnyt muitakin kortteja, mutta niitä ei harmi kyllä montaa korttikätköstä löytynyt.



Kotiintulotoivotus


Valmistumisonnittelu


Synttärikortti


Joulukortti


Ystävänpäiväkortti


"Kiitos kun siivosit" -kortti


"Ihan vaan" -kortti <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida ilman tunnusta valitsemalla listasta "Nimi/URL-osoite" ja täyttämällä kohdan "Nimi". Kommentointi onnistuu myös nimettömänä.